Festarit kuuluvat Suomen kesään erottamattomasti, ja tulevalle kesälle onkin luvassa melkoinen kauttaus sekä maailmantähtiä, että Suomen musiikkimaailman kestosuosikkeja. Musiikkikesä ottaa varaslähdön jo toukokokuussa, kun 5. päivä Kiss, ja 7. päivä Enrique Iglesias nousevat Hartwall-areenan lavalle.

Jo saman viikon lopulla, perjantaina 12. toukokuuta, nähdään ranskalainen Patricia Kaas Finlandia-talolla, ja muutama päivä myöhemmin, tiistaina 16. toukokuuta, komennon ottaa Hans Zimmer. Elokuvamusiikin kiintotähtiin kuuluva Zimmer täyttää Hartwall-areenan mahtipontisella musiikilla, eikä ihme, sillä hän on voittanut Oscar-palkinnon Leijonakuningas-elokuvan musiikista sekä ollut sen lisäksi ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi peräti yhdeksän kertaa. Esimerkiksi sellaisten mestariteosten kuin Gladiator, Inception ja Interstellar musiikit ovat Zimmerin käsialaa.

Helsinkiläisiä siis hemmotellaan toukokuussa oikein urakalla. Ehkä se kovin nimi, ainakin nuorempien sukupolvien mielestä, on kuitenkin vielä mainitsematta. Hittejä toisensa jälkeen julkaiseva Bruno Mars nimittäin saapuu esiintymään Suomeen ensimmäistä kertaa. Tämäkin keikka nähdään Hartwall-areenalla, ja 22. toukokuuta esiintyvä Bruno Mars täydentään toukokuun huiman kvartetin, josta varmasti riittää iloa suomalaisille musiikin ystäville.

Festarit 2017

Kesäkuun ja samalla kesän festarirynnistyksen aloittaa kesäkuun toisena viikonloppuna Vantaalla järjestettävä Rockfest. Pääesiintyjiksi on kiinnitetty muun muassa Rammstein, Evanescence, Pain sekä Infected Mushroom. Suomalaisten musiikkifestareiden tason noususta kertoo paljon se, että Rockfestin kaltainen uudempi festari pystyy houkuttelemaan ja ennen kaikkea kilpailemaan taloudellisesti suurten Keski-Eurooppalaisten festareiden kanssa maailmanluokan bändeistä ja muusikoista.

Monille suomalaisille kesän kohokohta on kuitenkin Foo Fightersin keikka Hietaniemessä, jossa superbändi laittaa nupit kaakkoon nokkamiehensä Dave Grohlin johdolla maanantaina 19. kesäkuuta. Hietaniemen rannalla nähdään myös Biffy Clyro sekä The Kills, joten eiköhän hiekkaranta ole täynnä musiikista huumaantuneita juhlijoita myös tänä vuonna.

Onneksi kaikki musiikkitarjonta ei kuitenkaan ole keskittynyt pääkaupunkiseudulle. Itse asiassa suurimmat ja perinteisimmät festarit järjestetään kaukana Kehä Kolmosen ulkopuolella. Seinäjoen Provinssi on ollut jo parin vuosikymmenen ajan yksi suurimmista musiikkifestareista Suomessa, ja sama meno jatkunee tulevanakin kesänä. Provinssissa nähdään todella monipuolista tarjontaa, sillä Ellie Goulding, In Flames, Die Antwoord ja The Lumineers eivät yleensä kerää faneja samoista porukoista. Ehkä siinä onkin Provinssin kestomenestyksen takuu – jokaiselle jotakin.

Tahkon juhannus on nuorison suosiossa, mikä näkyy artistilistassa. Suomalainen musiikki on viimeisen 10-15 vuoden aikana nostanut arvostustaan todella paljon, ja Tahkon Juhannus luottaa myös kotimaisen vetovoimaan, sillä Mikael Gabriel, JVG, Kaija Koo, Eveliina, Apulanta ja muut kotimaiset tähtiartistit eivät saa seurakseen ollenkaan ulkomaisia artisteja. Kuka olisi uskonut 2000-luvun alussa?

Samoihin aikoihin järjestettävä Kalajoen Juhannus luottaa myös pitkälti kotimaisen kattaukseen. Lauri Tähkä, Popeda ja Klamydia kerännevät hiekkasärkät täyteen suomirokin faneja.

Provinssiviikonlopun myötä festarikesä siirtyy kesäkuulta heinäkuulle, ja on Pohjoismaiden suurimman metallifestarin vuoro ottaa komento. Tuska-festareilla kuullaan Villen Valon johtamaa HIM-orkesteria ja ulkomaisista mukana ovat esimerkiksi mielenkiintoinen meksikolainen tuttavuus Brujeria, ja hieman tutummista kokoonpanoista mainittakoon Suicidal Tendencies ja Mayhem. Helsingin Suvilahdessa kesäkuun 30. alkava Tuska juhlistaa tulevana kesänä 20-vuotista taivaltaan, eli varmasti jotain erikoista on luvassa.

Guns N’ Roses Suomeen heinäkuussa

Gunnareiden ura on kestänyt jo yli 30 vuotta, mutta silti Axl Rose ja kumppanit jaksavat painaa. Guns N’ Roses on vuosien saatossa kokenut lukuisia levyfloppeja, hajonnut pariin otteeseen, ja bändin jäsenistökin on vaihtunut muutamaan otteeseen. Bändillä on paitsi fanituotteita joka lähtöön, jopa oman pelinsä nettikasinoille, eli nyt puhutaan todellisesta jättiläisestä rock-musiikin historiassa. Saman kunnian on muuten saanut myös jo aiemmin mainittu Kiss.

Gunnarit esiintyvät heinäkuun 1. päivä Hämeenlinnassa, Kantolan tapahtumapuistossa, ja siitähän on helppo jatkaa matkaa Tampereen Blockfest-räppifestareille, joka Tuskan tavoin täyttää pyöreitä vuosia. Kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi Blockfestiin on hommattu kovassa nousukiidossa maailmalla oleva The Weeknd sekä Bryson Tiller. Molemmat soittavat 1.7., eli todennäköisesti joudut valitsemaan joko Gunnarit tai Blockfestin, ellei aikataulutus salli nopeaa siirtymistä Tampereen ja Hämeenlinnan välillä.

Toto valtaa Haminan

Africa-hitistään tunnettu, pitkän uran rakentanut Toto esiintyy Haminassa heinäkuun lopussa 29.7. Vanhemmille kuulijoillekin on siis ainakin yksi keikka, jos muut vaihtoehdot eivät tunnu aivan omilta. Vähän rankemmasta musiikista nauttivat voivat suunnata elokuun alussa Mikkeliin, jossa 90-luvun superbändi Bad Religion tykittää Jurassic Rockissa 4.-5.8.

Toinen hieman vanhemmalle kuulijakunnalle suunnattu tapahtuma on tietenkin Pori Jazz, jossa jammaillaan heinäkuussa jo uskomattomalta kuulostavaa 52. kertaa! Pori Jazz tuntuu olevan hyvin muodikas tapahtuma ja sen imagoa on saatu nuorennettua tehokkaasti, mutta kuten todettu, se on ennen kaikkea hieman varttuneemman väestön suosiossa. Wilco, Jethro Tull, Grace Jones, ja Chaka Khan saavat nostalgiankaihoisen musiikkifanin varmasti varaamaan lippuja Porin reissulle pikimmiten.

Suomi on todellinen festarimaa ja suomalaiset festarikansaa, siitä pitää huolen yli 60 festaria ympäri maan. Valinnanvaraa riittää sekä festareiden sijainnin että artistikauttauksen puolesta, eli nyt vain toivotaan aurinkoista kesää!